|

Rauman kaupunki lisää kesätyöpaikkojaan
Rauman
kaupunki palkkaa tulevana kesänä viimevuotista suuremman määrän
kesätyöntekijöitä. Talousarvioon on tälle vuodelle lisätty 24 000 euroa,
jonka myötä omien kesätyöpaikkojen määrä voidaan nostaa ensimmäisen kerran
yli kahdensadan. Kesätyöt ovat nuorten haettavissa internetissä 31.3.2008
asti.
Yrityksille ja yhteisöille myönnettävän
kesätyöpaikkatuen määrärahat ovat entiset. Tuen avulla raumalaisnuorille on
tarjolla 480 kesätyöpaikkaa.
Rauman kaupungin tavoitteena on tänä vuonna tarjota
kesätöitä vähän yli kahdellesadalle nuorelle. Keskusviraston talousarvioon
on kesätöitä varten varattu 150 000 euroa. Määräraha jaetaan virastojen ja
laitosten käyttöön. Virastoilla on lisäksi käytössään omat
kesätyömäärärahansa.
Kaupungin omien kesätyöpaikkojen haku käynnistyi
1.2.2008 ja päättyy 31.3.2008. Haku tapahtuu pelkästään internetin kautta
os. www.rauma.fi. Työpaikkojen
hakuohjeet löytyvät heti etusivulta. Myös tiedot haettavana olevista
tehtävistä ja työpaikoista löytyvät parhaiten tätä kautta. Tarjolla on töitä
monissa erilaisissa tehtävissä kaikilla kaupungin hallinnonaloilla. Suurin
työllistäjä on tänäkin kesänä tekninen virasto, jossa eniten töitä on
luvassa wihertoimessa puistojen hoidossa.
Rauman kaupunki panostaa nuorten kesätöihin maksamalla
aikaisempien vuosien tapaan työnantajille kesätyöpaikkatukea, kun ne
palkkaavat töihin nuoria raumalaisia koululaisia ja opiskelijoita. Tukeen on
varattu 186 000 euroa, millä pystytään tukemaan kaikkiaan 480
kesätyöntekijän palkkaamista.
Tuen saamisen ehtona on, että töihin palkattava nuori
on raumalainen ja syntynyt vuosina 1988-1992. Työsuhteen pitää kestää
vähintään neljä viikkoa. Jos kesätyö on sellainen, että nuori saa sen avulla
suoritettua opintoihinsa liittyvää pakollista työharjoittelua, edellä
mainittua yläikärajaa ei ole.
Kesätyöpaikkatuen hakuaika päättyy 15.4.2008. Hakemus
on vapaamuotoinen, ja se tulee toimittaa kaupungin henkilöstötoimistoon.
Hakemuksesta tulee ilmetä tuettavien työpaikkojen määrä ja työnantajan
yhteystiedot. Kaupunki tekee määräaikaan mennessä hakemuksensa tehneille
sitovan ennakkopäätöksen tuen maksamisesta. Viime vuosina tukea on kovan
kysynnän takia voitu myöntää enintään seitsemään kesätyöpaikkaan työnantajaa
kohti.
Päivitetty:
01.02.2008
|