|

Selkämeren kansallispuistoehdotus nähtäville ja
kommenteille
Saaristomatkailun vetovoimatekijäksi kaavaillun Selkämeren kansallispuiston
kunta-aluemalliksi on valmisteluprojektin viime metreillä tuotu uusi
vaihtoehto. Ainakin osa kunta-alueista saatetaan toteuttaa yksityisten
alueiden suojelumenettelyä noudattaen. Puistoa valmistellut projekti tuo
nähtäville kaksi mallia. Kaikilla asiasta kiinnostuneilla on mahdollisuus
kommentointiin.
Lain
tarjoamaa mahdollisuutta kunnan alueiden liittämiseen osaksi
kansallispuistoa ei Suomessa ole ennen kokeiltu. Sen sijaan muutama vuosi
sitten perustetun Repoveden kansallispuiston tukena on metsäyhtiö UPM:n
omistama suojelualue. Siellä on vierailijalle tarjolla laaja luonto- ja
retkeilykokonaisuus.
Selkämeren kansallispuistoehdotus koskee Raumalla sijaitsevan Santkarin
pookin ja Merikarvian Ouran välisen rannikon uloimpia osia sekä Rauman
suunnalla osaa sisäsaaristosta. Alue ei ole yhtenäinen. Alue koskee luonnon,
kulttuurihistorian tai retkeilyn kannalta merkityksellisimpiä osia.
Kunnilta retkeilyn ja matkailun
kohteet
Selkämeren kansallispuistoa on suunniteltu Natura 2000 -ohjelman
yleisöystävällisimpänä toteutusmuotona. Valtion Natura-alueet voidaan
perustaa tavallisenakin suojelualueena, mutta kuntien retkeily- ja
matkailualueiden avulla Selkämeren luonnonnähtävyyttä halutaan esitellä myös
palveluja tarvitseville vierailijoille. Kuntien rooli on tärkeä erityisesti
Raumalla ja Merikarvialla. Valtion toivotaan panostavan omistamansa Säpin
majakan kulttuuriympäristöön.
Kansallispuisto vain valtion tai
kuntien alueille
Kansallispuisto ei uhkaa mökkiasutusta. Kesämökit ja rakentamattomiakin
Natura-alueita jää kansallispuiston ulkopuolelle. Selkämerellä halutaan
riittävän tilaa kaikille, vaikka alueen käyttäjien määrän ennustetaankin
kansallispuiston avulla kasvavan.
Saariretkiperinnettä vaalitaan
Kansallispuistoon kuuluvat reitit, varaustuvat, nuotiopaikat ja laavut
polttopuuhuoltoineen ja käymälöineen. Kansallispuistostatus tukee
mahdollisuuksia saada kansallista ja eurooppalaista rahoitusta niiden
rakentamiseen ja varmistaa käyttäjämäärien riittävyyttä investointien
hyödyntämisessä.
Rauman
saaristoon on räätälöity oma virkistysvyöhykemalli. Se koskee niitä
perinteisen veneretkeilyn saaria, joilla raumalaiset ovat tottuneet
virittämään makkaranuotion ja yöpymään teltassa. Näillä saarilla retkeilijä
itse huolehtii polttopuista.
Metsästys on puhuttanut
Monet
vierastavat metsästystä kansallispuistossa. Selkämeren kansallispuistossa
tullaan kuitenkin metsästämään. Metsästys tapahtuu luonnonsuojelullisin
perustein ja vierailijoiden turvallisuusvaatimusten ohjaamana. Myös kalastus
sopii kansallispuistoon. Kalastusta eivät ehdotusta valmistelleet tahot ole
missään vaiheessa kyseenalaistaneet.
Kunta ja valtio sopivat
perustamisesta
Aiempina vuosikymmeninä ovat kunnat vastustaneet kansallispuistojen
perustamista. Tällä hetkellä kansallispuistojen saamisesta kuntaan on ollut
kilpailua. Kansallispuisto nähdään hyväksi brändiksi ja kehittämisohjelmaksi
luontomatkailulle. Selkämeren kansallispuisto on yksi Satakuntaliiton
edunvalvonnan kärkihankkeista.
Kun
kunnankin alueita tarvitaan mukaan, on kunta valtion kanssa tasavertainen
toimija. Keskeiset periaatteet ilmaistaan valtion ja kunnan välisessä
sopimuksessa.
Selkämeren kansallispuistoehdotuksessa paikalliset tavoitteet ovat vahvasti
esillä. Täysiä takeita siitä, että ne kelpaavat kaikille valtiopäättäjille,
ei ole. Kansallispuiston luontoarvot ovat kuitenkin kiistattomat ja kuntien
tarjoamien mahdollisuuksien avulla on olemassa edellytykset yhteen Suome
vetovoimaisimmista kansallispuistoista.
Kaikilla mahdollisuus kommentointiin
Selkämeren kansallispuisto -ehdotus asetetaan nyt nähtäville
projektikunnissa alueen ulkopuolelle jäänyttä Pyhärantaa lukuun ottamatta.
Kaikilla on mahdollisuus kommentointiin. Mielipiteen voi ilmaista
internet-kyselyllä tai nähtävilläpitopaikoilla olevilla kaavakkeella.
Kommentoida voi 7.-20.12.2007
Kuuleminen ei ole virallinen tapahtuma, vaan projektisuunnitelmaan kuuluva
toimenpide, jolla kerätään kannanottoja ja ehdotusta täydentäviä ideoita.
Kansallispuiston perustamisesta päättää eduskunta. Ennen sitä
ympäristöministeriö huolehtii virallisesta kuulemisesta osana
lainvalmistelua.
Päivitetty:
04.12.2007
|