|

Kirjasto-kulttuurilautakunta jakoi kaksi kulttuuripalkintoa
Rauman kaupungin kirjasto-kulttuurilautakunta jakoi vuoden 2007
kulttuuripalkinnot itsenäisyyspäivänä. Kulttuuripalkintoja on jaettu
vuodesta 1995 lähtien, tähän mennessä 33 henkilölle tai yhteisölle musiikin,
teatterin, kuvaamataiteiden, elokuvan, kirjallisuuden, lausunnan, muotoilun
tai taiteen yhteistyön alueelta.
Tänä vuonna kirjasto-kulttuurilautakunta luovutti 1 000 euron suuruiset
kulttuuripalkinnot Sinikka Paloselle ja Rauman Poikasoittokunnalle.
Kuvataiteilija Sinikka
Palonen on raumalainen taidemaalari, jolla on pitkä ura taiteilijana.
Yksityisnäyttelyiden lisäksi hän on osallistunut yhteisnäyttelyihin sekä
kotimaassa että ulkomailla. Hänen teoksiaan on useissa kokoelmissa.
2000-luvun uusissa projekteissa hän on lähtenyt yhteistyöhön nuorten
taiteilijoiden kanssa rohkaisten ja tuoden heidän työtään esille oman
taiteensa rinnalla.
Rauman poikasoittokunta on
perustettu vuonna 1949 ja se on kuulunut näistä ajoista lähtien kiinteästi
raumalaiseen puhallinmusiikkielämään. Soittokunta on toiminut merkittävänä
lasten ja nuorten kulttuuriharrastuksen edistäjänä. Soittokunta ja sen
yksittäiset soittajat ovat saaneet taidoistaan tunnustusta myös Rauman
ulkopuolella. Tänä vuonna Rauman poikasoittokunta voitti mm. ensimmäisen
palkinnon puhallinorkesterien SM-kilpailujen B-sarjassa.
Päivitetty:
07.12.2007
|