Kaavoitus

KAAVOITUSKATSAUS 2004

Kaavoituksessa on viime vuosina keskitytty yleiskaavoitukseen. Yleiskaavat antavat hyvän pohjan yksityiskohtaisten kaavojen uudistamiselle.

Vireillä olevia asemakaavahankkeita on kaikkiaan lähes neljäkymmentä. Tärkeimmät hankkeet liittyvät keskustan kehittämiseen ja asuntorakentamiseen sekä tieverkkoon. Kinnolle, aivan keskustan tuntumaan, kaavaillaan uutta pientaloaluetta. Alueen kaavoitus kestää 2 – 3 vuotta.

Yksityisille maille tehdään kaavanlaatimissopimus

Pääosa kaavoista laaditaan kaupungin omistamalle maalle. Yksityiselle maalle laadittavista kaavoista tehdään kaavanlaatimissopimus työtä aloitettaessa. Poikkeuksen muodostavat laajoja alueita koskevat kaavojen uudistamishankkeet, joissa tavoitteena on olemassa olevan tilanteen säilyttäminen. Esimerkkeinä tällaisista hankkeista ovat kaavoitusohjelmassa olevat Nummen alue ja ruotsalaistaloalue, joille  ei ole tarpeen tehdä sopimusta, vaikka ovatkin osittain yksityisessä omistuksessa.

Kaavanlaatimissopimuksen lisäksi tehdään maankäyttösopimus hankkeissa, joissa maanomistaja saa kaavoituksesta merkittävän taloudellisen hyödyn tai kaavan toteuttamisesta on syytä muuten sopia. Esimerkiksi Leikari – Lampolan alueen maanomistajien ja vuokramiesten kanssa laaditaan maankäyttösopimus. Kaavan sisältöä maankäyttösopimuksessa ei voida määrätä.

Valtuusto päättää kaavoista

Kaavat valmistellaan kaupungin kaavoitusosastolla kaupunginhallituksen kaavoitusjaoston johdolla. Kaavan suunnittelija vastaa itsenäisesti valmistelusta työryhmänsä kanssa. Yleiskaavat, vaikutukseltaan merkittävät asemakaavat ja ranta-asemakaavat hyväksyy kaupunginvaltuusto. Valtuusto voi kaava käsitellessään joko hyväksyä tai hylätä kaavan. Kaavaa ei voi muuttaa valtuustossa.

Vaikuta valmisteluvaiheessa

Paras mahdollisuus vaikuttaa kaavan sisältöön on suunnittelun alkuvaiheessa, jolloin etsitään yhdessä erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Eriävät näkemykset, kommentit ja huomautukset luonnosvaiheessa auttavat suunnittelijoita ja päätöksentekijöitä mahdollisimman hyvään lopputulokseen.

Kaavaehdotus on punnittu kaupungin näkemys tulevasta kaavasta. Kaavaehdotusta vastaan voi tehdä muistutuksen, mutta kaavaa muutetaan harvoin ehdotusvaiheessa. Kaavoitusjaosto käsittelee muistutukset ja lähettää kaavan valtuuston hyväksymiskäsittelyyn.

Tutustu osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan

Jokaisesta kaavasta laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma kaavoituksen alkuvaiheessa. Suunnitelmassa kerrotaan lyhyesti kaavan tavoitteista ja siitä, miten kaavasta tiedotetaan ja mistä saa lisätietoja.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmia saa kaupungintalon neuvonnasta ja kaavoitusosastolta (Kanalinranta 3).
Tiedot löytyvät lisäksi internetistä Rauman kaupungin kotisivuilta
(www.rauma.fi)

sivun alkuun

Päivitetty: 22.12.2005

 
   
 
 

kaavoituksen pääsivulle